top of page
duanbanneri.png

​​

​

Shatteredissa pelattavia hahmoja ovat tavalliset ihmiset, metaihmiset sekä erilaiset olennot, jotka voivat olla kotoisin melkeinpä mistä tahansa multiversumin maailmasta tai niiden rinnakkaistodellisuuksista (pois luettuna tunnetut fiktiiviset maailmat, kuten Star Warsin universumi). Pelaajat saavat luoda roolipeliin myös aivan omia uniikkeja lajejaan! Ohjeet oman lajin luomiseen löytyvät täältä.

​

​

 

Valtaosa roolipelimme todellisuuden maapalloa asuttavasta väestöstä koostuu yhä tavallisista ihmisistä, vaikka miljoonia on kuollut sodassa ja kadonnut halkeamiin. Ihmisiä ilmaantuu jatkuvasti lisää eri universumeista sekä Maan rinnakkaisulottuvuuksista, niin menneiltä ja tulevilta aikakausilta kuin lukuisista muistakin vaihtoehtoisista todellisuuksista.
Monet maapallolle halkeutuneista muukalaisista kunnioittavat ihmisiä vertaisenaan ja tulevat kohtalaisen hyvin toimeen heidän kanssaan, mutta paljon on myös niitä, jotka pitävät ihmisiä vähäpätöisenä, itseään alempiarvoisena lajina.

Useimmissa universumeissa ihmisillä ei ole yliluonnollisia erikoiskykyjä tai -ominaisuuksia. Poikkeuksia kuitenkin esiintyy; esimerkiksi Maan rinnakkaisulottuvuuksissa saattaa elää ihmisiä, joilla on synnynnäisiä tai opittuja erikoiskykyjä. Näihin voidaan lukea ainakin noidat ja velhot, jotka ovat tavanomaisimpia yliluonnollisia voimia hallitsevia ihmisiä.

​

Comms2025_Univaje2_transparentpienempi.png

Kuva © ellumir

Ihmiset

Metaihmiset

Metaihmiseksi kutsutaan geenimanipulaation tai vastaavan tapahtuman seurauksena mutatoitunutta ihmistä. Metaihmistä ei aina tunnista päältäpäin, mutta tavallisista ihmisistä poiketen heillä on yliluonnollisia kykyjä tai muita yli-inhimillisiä ominaisuuksia.

Metaihmiseksi voi syntyä jos ainakin toinen vanhemmista kantaa mutatoitunutta geeniä, mutta tavallinenkin ihminen voi halutessaan hakeutua geenimanipulaatiohoitoihin ja muuttua metaihmiseksi. Geenimanipulaatioon sisältyy kuitenkin aina riskinsä ja hoitojen mennessä pieleen seuraukset ovat hyvin arvaamattomia. Pahimmillaan epäonnistuneesta geenimanipulaatiosta voi koitua haittavaikutuksia, jotka tuottavat kärsimystä koko loppuelämän, jos ei menetä henkeään.

Metaihmisiä ei ollut roolipelin todellisuudessa ennen maailmankaikkeuksien pirstaloitumista. Kun halkeamista alkoi tulvia Maahan toinen toistaan erikoisempia otuksia ja syttyi sota, ihmistä ryhdyttiin geenimanipulaation avulla "parantelemaan", jotta se pärjäisi paremmin muukalaisia vastaan — arveluttavimmissa kokeiluissa ihmiseen jopa yhdistettiin geenejä erilaisista olennoista. Tällä tavoin heille saatiin luotua samankaltaisia kykyjä ja ominaisuuksia kuin muukalaisilla.

​

​

Olennot

 

Ihmiskunnan ensikosketus maapallon ulkopuoliseen elämään tapahtui jo hieman ennen maailmankaikkeuksien pirstaloitumista; yhdysvaltalainen retkikunta oli avaruutta tutkiessaan löytänyt peräti kaksi maapallon kaltaista planeettaa niitä asuttavine olioineen sekä muine elämänmuotoineen, mutta maailmojen ja olentojen paljous tuli yhtä kaikki suurena järkytyksenä multiversumin pirstaloituessa.

Roolipelin todellisuudessa ei ollut alunperin olemassa mitään yliluonnollisia olentoja, vaikka joissakin maapallon rinnakkaisulottuvuuksissa ne saattoivat olla yhtä todellisia kuin ihmisetkin — vampyyrit ja ihmissudet lienevät yksi yleisimmistä maapallon todellisuuksissa tavatuista yliluonnollisista olennoista. Halkeamista tulee jatkuvasti myös sellaisia olentoja, joita yksikään ihminen ei ole koskaan aiemmin nähnyt tai olisi voinut edes kuvitella todelliseksi.

Vyöhykkeellä 24 Busanin alueella elävät olennot ovat pääsääntöisesti rauhanomaisia ja tulevat toimeen ihmisten sekä muiden muukalaisten kanssa. Vaikka olentoihin suhtaudutaan yleisellä tasolla melko neutraalisti ja ne on otettu tasavertaiseksi osaksi ihmisyhteisöjä, joukkoon mahtuu myös vaarallisia lajeja, joiden takia viattomatkin kohtaavat epäluuloisuutta sekä syrjintää. Maapallon kasvava resurssipula aiheuttaa myös osaltaan muukalaisolentoihin kohdistuvia vihamielisyyksiä.

​

​

aisling7.png

 

Sallittuja olentoja

✔ Tunnetut mytologia-, scifi- ja fantasiaolennot sekä muut yliluonnolliset olennot (esim. demonit, vampyyrit, haltiat, kääpiöt, peikot, yksisarviset, kummitukset, ihmissudet jne.)
✔ Kyborgit, robotit ja muut mekaaniset olennot
✔ Hybridit (kahden tai useamman eri lajin risteymät)
✔ Itse keksityt olennot


Kiellettyjä olentoja
✘ Jumalat tai jumaluudet
✘ Lajit, jotka kuuluvat yksinomaan jollekin tietylle peli-, elokuva-, kirja- tai tv-sarjalle (esim. pokemonit, asurat Guild Warsissa tai klingonit Star Trekissä)

​

  • Pinterest
  • Discord

Shattered RPG © Univaje

bottom of page