top of page
duanbanneri.png


Ilmasto ja kasvillisuus

 

Vyöhykkeellä 24 vallitsee mannerilmasto. Pelin vuodenajat vaihtuvat samaan aikaan meidän vuodenaikojemme kanssa, mutta keskimääräisesti ne ovat lämpimämpiä kuin meillä: vuoden aikana lämpötila voi kohota korkeimmillaan 38 asteeseen ja laskea alimmillaan -10 asteeseen. Maanpäällisessä Busanissa, eli niin kutsutussa Ylisessä vuodenaikojen ja sään vaihtelut tapahtuvat normaalisti, mutta maanalaiseen Busaniin, eli Aliseen ne eivät vaikuta lainkaan. Alisessa on aina tasaisen lämmintä, eikä siellä koskaan sada, tuule tai paista aurinko.

Kasvillisuus Vyöhykkeellä 24 muodostuu pääasiassa lehtimetsäkasvillisuudesta. Halkeamista on levinnyt maapallolle myös täysin uusia lajikkeita, jotka ovat paikoitellen vallanneet alaa Maan alkuperäiseltä kasvillisuudelta. Asumattomilla seuduilla kasvillisuus rehottaa kurittomana ja peittoaa alleen teitä, kaupungin katuja tai jopa kokonaisia rakennuksia. Alisessa kasvillisuutta ei juuri ole lukuun ottamatta sinne tehtyjä istutuksia.

Eläimistö

 

Eläinlajeja on kuollut sukupuuttoon ja tullut uhanalaiseksi niiden kadottua halkeamiin, elinalueiden tuhouduttua sodassa tai vieraslajien syrjäytettyä niitä. Erityisesti ne lajit, jotka olivat ennen sotaa vaarantuneita tai uhanalaisia, ovat harvinaistuneet tai hävinneet luonnosta kokonaan. Joitakin kantoja on onnistuttu kuitenkin pelastamaan ja niitä yritetään kaikin keinoin elvyttää elinvoimaisiksi. Vyöhykkeellä 24 on yksi tällainen luonnontieteellinen laitos; se pyrkii suojelemaan uhanalaisia kantoja, mutta tekee myös tutkimus- ja valistustyötä uusien lajien parissa.

Maapallolla ennennäkemättömiä eläinlajeja löydetään jatkuvasti lisää. Monet lajeista ovat risteytyneetkin keskenään, ja tuloksena on lukuisia erilaisia hybridejä.
Ei ole myöskään tavatonta kohdata maapallolta jo muinoin sukupuuttoon kuolleita otuksia, kuten menneisyydestä halkeutunutta dinosaurusta tai vaikka mammuttilaumaa. Ilmastossa ja kasvillisuudessa tapahtuneista muutoksista johtuen kaikki vanhat lajit eivät kuitenkaan selviä nykyisissä olosuhteissa pitkään, ellei niille ole tarjolla sopivaa lajinmukaista ravintoa ja elinympäristöä.

otuszeralex3.png

Kuva © Zeralex

  • Pinterest
  • Discord

Shattered RPG © Univaje

bottom of page